Maija-Liisa Parviainen: holareita ja itsensä haastamista luonnossa

Tänään tutustumme tarkemmin Maija-Liisa Parviaiseen, joka onnistui heittämään ensimmäisen holarinsa vain kolmen kuukauden harrastamisen jälkeen. Ja vieläpä kisassa! Moni meistä metsästää holareita vuosikaupalla, mutta Maija teki sen lähestulkoon samantien. Loistava suoritus.

Heitit Pikkaralan talviliigan toisessa osakilpailussa 31.12.2016 holarin. Miten siinä niin kävi?

– Päätin kerrankin heittää täysillä, ja pistää kiekkoon valmiiksi vähän kulmaa. Olihan siinä tuuriakin matkassa, mutta eihän holariin tarvita kuin yksi hyvä heitto. Holarikiekko on kevyt Starlite Valkyrie.

Maija esittelee holarikiekkoa OFS:n hallitreeneissä Ouluhallissa.

Olet ehkä monelle tuttu Juho Parviaisen äitinä, mutta kerro vähän itsestäsi.

– Olen aina ollut urheilullinen. Nuorempana juoksin kymmenisen vuoden aikana pikamatkoja Oulun Pyrinnön riveissä. Valmentajani oli Eila Maunu (silloin Vartiainen), joka tänäkin päivänä valmentaa hyppylajeja. Ystävyys hänen kanssaan on jatkunut tähän päivään asti. Lisäksi olen 17 vuoden ajan pelannut sählyä puiulaakisarjassa Merikosken SBT:n riveissä.

Urheilu on ollut minulle henkireikä ja meidän perheessä on tosiaan aina urheiltu, lajeina lähinnä jääkiekko, yleisurheilu sekä sähly. Frisbeegolfin lisäksi, siis.

Kauanko olet harrastanut frisbeegolfia?

– Lasketaanpa, syyskuusta tähän päivään asti. Eli mitä se nyt tekee, 4 kuukautta. Taustallahan olen toki pyörinyt koko sen ajan, mitä Juho on pelannut, eli 16 vuotta. Laji on siis tuttu entuudestaan.

Miksi juuri nyt? Miksi et ole aloittanut harrastamisen aiemmin?

– En tiedä. Syyskuussa tuli vain sellainen sydämen palo, että nyt pitää aloittaa. Puttailin pihalla ja soitin sen jälkeen Juholle ja pyysin häntä tuomaan minulle aloittelijaystävällisiä kiekkoja. Siitä se sitten lähti, ja lähdin Hiiroseen kierrokselle. Siellä pelaan eniten, sinne on niin helppo lähteä. Lajissa parasta ovat kannustavat ihmiset ja hyvä seura. Aina, kun lähden radalle löydän heittoseuraa, ja kyllähänse positiivinen palaute auttaa näkemään omaa kehitystä.

Talviradan väylä 8, ei kaikista helpoin holariväylä etenkään backhandia heittävälle oikeakätiselle pelaajalle.

Mikä on parasta frisbeegolfissa?

– Kyllähän tämä on harrastus, jota voi harrastaa lähes elämään loppuun asti. Kyllähän tämä jonkin verran voimaa vaatii, mutta tätä pystyy harrastamaan myös vanhempana – ja kuka tahansa pystyy aloittamaan lajin! Joku totesi, että ”sinähän harjoittelet paljon”, mutta minulle kierroksen pelaaminen ei ole harjoittelua. Minulle kierros frisbeegolfia on ulkoilua, luonnossa olemista.

Paljonko neuvoja olet saanut pojaltasi?

– Hyvin vähän. Juho on kyllä kannustanut ja hän kehui minua kivasti sosiaalisessa mediassa kertomalla, että myös tällainen keski-iän ylittänyt aloittelija voi kehittyä ja heittää hyviä heittoja.

Aloitit kilpailemisen heti, miltä se on tuntunut?

– Hyvältä. Tärkeintähän minulle ei ole voittaminen, vaan yhdessä olo ja se, että pääsee mukaan johonkin porukkaan. Lisäksihän se on tapa haastaa itsensä ja kyllähän joukossa kilpahenkisyys kasvaa, ihan kaikilla.

Maija on osallistunut myös Winter Games -talvisarjaan.

Eli mukavaa on ollut tähän asti, mutta miten tästä eteenpäin?

– Taidan metsästää seuraavaa holaria! Olen näiden neljän kuukauden aikana huomannut kehittyneeni, ja olen oppinut huomaamaani omat virheeni. Niin, ja olen oppinut, että kaikki kiekot eivät ole samanlaisia. Näissä on aika paljonkin eroja. Onneksi olen saanut apua kiekon valinnassa Powergripistä. Sieltä saa aina erinomaista palvelua.

Kiitoksia haastattelusta, Maija, ja onnea seuraavan holarin metsästämiseen!