Jenni Eskelinen

Olen vuodesta 2009 lähtien pelannut pian 35-vuotias oululainen. Ensimmäiset pari vuotta menivät frisbeegolfissa höntsäillen viikonloppuisin, mutta pikkuhiljaa höntsäily muuttui pelaamiseksi, treenailemiseksi, ja lopulta huomasin viettäväni enemmän vapaa-aikaa frisbeegolfradoilla kuin kotona tai muissa harrastuksissa.

Vuonna 2013 hankin lisenssin ja sillä tiellä olen edelleen. Treenisyklini on ollut monta vuotta samanlainen: kauden jälkeen pikku tauko (1kk), syksyllä höntsäpelailua ja totuttelua talven fyysisen kunnon treenaamiseen. Talvisin keskityn nimenomaan fyysisen kunnon treeneihin ja käyn kuntosalilla. Talvisin pelaan vähän, talvikiekkoilu ei innosta minua juuri ollenkaan.

Kun lumet alkavat sulaa ja aurinko paistaa, palaan frisbeegolfradoille. Lajitreeniä teen talvella seuran hallitreeneissä. Parasta kiekkoilussa on sosiaalisuus. Saavutuksiani lajissa: EM-kulta, EM-pronssi, 2xSM-pronssi, Suomen Pro tourin voitto, parigolfin SM-kulta ja -hopea sekä lukuisia muita erilliskisojen voittoja tai podium-sijoja. Tulevaisuuden tavoitteina on voittaa lajissa vielä jotain merkittävää.

Pikkaralassa on mahdollista pelata hyvin monipuolisia väyliä ja haastaa itsensä tällä hetkellä kolmella erilaisella radalla. Pikkaralan porukalla on halu kehittää treeni- ja kisaolosuhteita jokaiselle pelaajalle ja pelaajatasolle sopiviksi