Pikkarala Frisbeegolf

Kiehtovaa frisbeegolfia 15 minuutin päässä Oulun keskustasta

Tekijä: Jukka Karjalainen

img
Pikkarala Frisbeegolfin vuoteen 2017 sisältyy monenlaisia asioita ja tapahtumia. Niistä on kerrottu vuoden aikana verkkosivujen uutiskirjoituksissa; tässä uutisjutussa kerrotaan, mitä kaikkea uutta on saatu aikaan Pikkaralan rata-alueella vuonna 2017.Pikkarala Frisbeegolfin toiminnan kulmakivenä on tarjota...

Pikkarala Frisbeegolfin vuoteen 2017 sisältyy monenlaisia asioita ja tapahtumia. Niistä on kerrottu vuoden aikana verkkosivujen uutiskirjoituksissa; tämän uutisjutun ajatuksena on kertoa tämän vuoden kisatapahtumista Pikkaralassa. WG-kisassa oli.

Syyskauden lopun lähestyessä Pikkaralan kesäliiga alkaa saavuttaa päätepisteensä, vaikka vielä on toki aikaa parantaa kesäliigan tuloksia Pro- ja Ama-radoilla. Kesäliigan kisaajan kokonaistulokseen sisältyy kesäkauden kaksi parasta kierrostulosta sekä Pro- että.

img
Pikkarala Frisbeegolfin nettisivuston kuvagalleriasivu on ”jäänyt paitsioon” koko viime vuoden ja tämän vuoden alkupuolen ajaksi, mutta nyt sitä on saatu ehostetuksi. Pikkaralan omien kuva-albumien lisäksi galleriasivulta pystyy näkemään myös muita kuin Pikkaralan nettisivuilla sijaitsevia kuvia.Galleriasivun uutena kuvalähteenä ovat Instagramissa sijaitsevat Pikkarala Frisbeegolfiin liittyvät kuvat, jotka...

Pikkarala Frisbeegolfin rata-alueen ratakarttataulun viereen on asennettu löytökiekkolaatikko: lämpimät kiitokset Arto Junnolle laatikon tekemisestä. Tässä uutisessa kuvataan, miten kadonneen kiekon omistaja voi saada kiekkonsa takaisin, sen jälkeen kun löydetty kiekko.

img
Junioreiden ja amatöörien SM-kisoissa käytetty Pikkaralan rata on käytössä vielä viikon ajan SM-kisojen jälkeen. Tämä antaa harrastajille oivan mahdollisuuden käydä kiertämässä SM-rataa ja ”testata” omia heittotaitojaan sekä vaikkapa verrata omaa tulostaan SM-kisaajien tuloksiin.Pikkaralan SM-kisarataa voi käydä testaamassa jo ennen kisoja; kilpailujen varsinaiset kisapäivät ovat lauantai...

Ensi viikonloppuna ja runsaan kahden viikon kuluttua on taas kisahuumaa Pikkaralan Frisbeegolfin radoilla. Ensin tulevana sunnuntaina iltapäivällä BSC Disc golf teamin jäsenet kisaavat Pikkaralan radalla ja parin viikon kuluttua lauantaina.

img
Oulun Frisbeeseura järjesti perinteisen  Oulu Masters -kisan ja -tapahtuman ( https://www.discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=389187) 18.8 – 19.8.2017 Pikkarala Frisbeegolfin radalla. Oulu Masters-kisaan pääsevät mukaan tänä vuonna vähintään 35 vuotta täyttävät harrastajat: MPM-, MPG-, FPM- jne. sarjojen lisäksi Oulu Mastersissa ovat sarjat ”esi-Masters-ikäisille” harrastajille, M35 ja N35. Tänä vuonna...
1 21 22 23 31
This div height required for enabling the sticky sidebar