Ratasuunnittelun filosofia

Pikkaralan frisbeegolfradan syntytarinaa suunnittelijan näkövinkkelistä

Löytöretkeilijät Janne ja Tuija Jaako esittelivät heidän mielestään frisbeegolfradaksi soveltuvaa rata-aluetta Pikkaralassa kesällä 2014. Ajatus uudesta Oulun alueen ratahankkeesta innosti minuakin, koska vain lajille ympärivuotisesti pyhitetty rata-alue on nähty tarpeelliseksi jo pidempään. Sen etuina on ratasuunnittelun ja toiminnan mahdollistaminen ilman ulkopuolelta tulevia rajoitteita sekä turvallisuuden parantaminen. Näin pystytään pelaajille tarjoamaan vaativampi rata eikä radalla ole muita liikkujia kuin toisia pelaajia.

Seutu oli minulle ennestään tuttu Janne Länsitien 2000-luvun alkupuolella pitämän piristävän irtokorikisan tiimoilta. Uskoin alueelle saatavan pelattavia väyliä, koska maastollisesti vastaavan tyyppinen ratapohja eli soranottopaikka sekä sitä ympäröivä metsä on jo Oulun seudulla Limingassa. Olen myös pelannut useasti tämän tyyppisellä väyläpohjalla Vihdin Nummelanharjulla. Suhtautumiseni “soramontturataan” oli silti hieman skeptinen, kun pelkäsin, että yleinen mielipide voi kääntyä hiekkaratapohjaa vastaan. Edellä mainitut radat ovat hyviä ja pidän niistä kovasti, mutta hiekan harmitkin ovat niillä tulleet tutuiksi. Hiekka kun tahtoo kertyä varusteisiin etenkin märkänä. Lisäksi heittoalustana hiekka häviää verrattuna puistoratojen nurmikenttiin. Märkyys muuten ei ole ongelma kuten usein on puistoradoilla ja huollettavuus ei ole niin työlästä, kun ei ole tarvetta jatkuvalle ruohonajolle eikä pelaajien tarvitse etsiä kiekkoja heinikosta. Näistä hiekka-/metsäradoille pisteet.

Pikkarala 5

Kuva: Suunnitteluvaihe käynnissä

Toki nämä ristiriitaiset mielikuvat piti ennakkokäsityksenä työntää taka-alalle, kun pääsin tutustumaan koko alueeseen tarkemmin. Tuleva radan layout-mielikuva syntyi melko pitkälle jo ensimmäisten maastokatselmuksien yhteydessä Tuijan, Jannen ja Jukka Karjalaisen ja Heikki Riekin sekä Ilkka Kellokummun kanssa. Nykyinen parkkialue oli alusta asti se, mitä katsoimme hyväksi kokoontumispaikaksi. Lähtöön avausväyläksi kaavailimme ensiksi avointa helpohkoa nykyistä 17-väylää ja jatkoksi 18, sitten vasta väylä 1, jne. Tästä jatkoimme kiertäen koko alueen ja samalla hyviä väylän paikkoja ehdotellen.

Kaikilla oli heti innokkuutta esittää hyviä väyläideoita ja näkemyksiä mahdollisuuksista väylien toteutukseen. Vanhasta kokemuksesta epäilin monen kokin hämmentävän liian suolaisen sopan ja siksi tein väylävisioinneista syntyneiden mielikuvien pohjalta kokonaisuuden huomioivan ehdotuksen ratasuunnitelmaksi kiertoineen. Sainkin muilta hankkeeseen lähteneiltä valtuudet suunnittelun vetämiseen.

 

Pikkaralan frisbeegolfradan ratafilosofiaa suunnittelijan näkövinkkelistä

Toisella kerralla rata-aluetta kiertäessämme oli jo pohjalla ajatus, ettei rata olisi mikään neppirata, vaan sen houkuttavuus olisi pitkissä siivutusväylissä ja kahta onnistuneempaa draivia ja/tai lähestymistä vaativissa hieman mutkikkaammissa väylissä sekä myös pitkissä metsäväylissä. Sinne väliin vaihteluksi ja monipuolisuuden esiin saamiseksi suunniteltiin muutama selkeä kakkosmahdollisuus. Hieman osuuskunnan muilta osakkailta tuli ihmettelyä, että onko meillä itsellämme mitään jakoa sitten heittää tuolla, kun väyläpituudet alkoivat kasvaa.

No, jostain siitä epäilystä se sitten tuli ideaksi tehdä koreille toiset tiipaikat reilusti lyhentäen väyliä ja totutun “normaalimittaisen” radan saaminen samalla iskulla. Vaikka sitä rataa on sittemmin nimitetty amatööriradaksi, niin sehän on todellisuudessa kohtuullisen vaativa. Pituudeltaan se on useimpien 18-väyläisten ratojen mittainen, eikä sitäkään kovin moni ihan heti helposti par:n alle pelaa.

Vayla 6 min

Kuva: Ratamestari testaa 6. väylää (kuva: Jukka Keränen)

Halusimme siis saada radat kaikille harrastajille, mutta että samalla mielenkiintoa riittää niiden haasteisiin. Pro-rataa suunniteltiin auttamaan etenkin alueen huippuheittäjiä kehittymään edelleen ja uusia pelaajia kehittymään huippuheittäjiksi. Lähivuosina on ollut valtakunnallisesti nähtävissä huimaa kehitystä pelaajissa sekä määrällisesti että taidollisesti ja myös heittopituudet ovat kasvaneet merkittävästi. Vaikka seudulla on jo paljon ratoja ja niillä on monipuolista layoutia, niin vaativaa tarkkaa pitkää heittoa ja ihan absoluuttista pituutta vaativaa treenirataa kaivattiin lisää ja siihen huutoon haluttiin vastata. Tähän sain tukea mm. Pasi Laukkaselta, joka kannusti, että ota vaan radasta maksimit, sekä Seppo Hänniseltä kesän SM-kisareissulla Lahdessa, kun hän totesi etelän nuorten pelaajien painelevan kovaa eteenpäin.

Radan aloitusväylän siirtoon nykyiselle paikalle taas oli kaksi syytä. Tavoitteena radalle lähtöön on saada jouheva alku ilman, että sinne olisi houkutus tyhjentää kasseista kiekot eikä kiekon hakijoita olisi lähtöväylällä edessä, kun toiset haluaisivat lähteä kierrokselle. Tämän alkulämmittelyn ja kiekon testauksen tarpeet voi nyt hyvin hoitaa heittämällä 17 ja 18 -väylät ennen starttia. Toinen tätä muutosta puoltava seikka oli ajatus luontevasta kisakatsomosta parkkipaikan luona. Siitä kun pystyy seuraamaan hyvin kisan loppuvaiheita 16-korilla ja kaksi viimeistä väylää kokonaisuudessaan.

Kun radan layout oli hahmoteltu, niin saimme Amerikan apua katsastamaan radan. Kokeneen ratasuunnittelija Erno Väyrysen vinkistä teimme Haukka-ahontien toiselta puolen radan turvallisuutta parantavat väyläpoistot. Sitten korvaavia väyliä suunnitellessa parin jo kaavaillun väylän suunta muuttui vielä päinvastaiseksi ja samalla siirtymätkin lyhenivät. Olimme alkuun suunnitelleet väyliä mahdollisuuksien mukaan hyvin pitkälle valmiiden polkuja yms. metsäaukkoja tai soranottoaukeita hyödyntäen. Tämä muuttui nyt uusimpien väylien myötä, niin että metsiin tuli reilusti lisää raivattavaa. Samalla tuli joihinkin väyliin suunniteltua lisää pituutta ja se tiesi taas lisää raivattavaa. Nämä uudet väylät rataa ensi alkuun kokeilleiden keskuudessa aiheuttivat eniten polemiikkia, koska rata avattiin osittain keskeneräisenä koekäyttöön. Halusimme katsastaa käytännössä, kuinka ne väylät loppujen lopuksi muotoutuvat. Nämä viimeiseksi muotoutuneet väylät olivat 7,8,9,10 ja 15. Ne työstettiin siitä sitten rauhassa vaativiksi mutta pelattaviksi. Päätimme myös luopua radalla saariväylistä, mandoista, korotetuista koreista ja hyvin pitkälti myös ob-alueista yms. kikkailuista, jolloin radalla luonnon esteet itsessään toimisivat riittävänä haasteena.

Vayla 12 min

Kuva: Radan pisin väylä, väylä 12 ja logomänty (kuva: Jukka Keränen)

Pelattavuutta haettiin siten, ettei tiipaikkojen edessä ole suoraan esteitä häiritsemässä draivia, eikä väylillä ole mitään tosi ahtaita pillejä. Toki metsäväylät ovat laajan kaarroksen estäviä ja sivuilla odottavat keppiviidakot väyliltä eksyviä. Muutamalla väylällä on väyläpuita tuomassa vaihtelua ja tarkkuuden vaatimusta draivilinjoille. Joillakin väylillä on puiden päällä kulkevat sky-heitot mahdollisia. Risk and reward -tyylisesti ne voivat olla isokätisille tarkasti heitettynä hyvinkin palkitsevia, mutta voivat ne tuottaa katastrofinkin. Väylät ovat mahdollisia teknisillä väyläheitoilla pelata par-lukemaan, ja siten voi ehkä kuitenkin päätyä parempaan lopputulokseen. Radalla ei pärjää pelkällä pitkällä draivilla eikä myöskään vain tarkalla teknisellä neppailulla. Niitä tarvitaan molempia sekä mieluusti vielä pitkää ja tarkkaa väyläpeliä.

Lajin kehitys on puoltamassa pro-ratojen muutosta vaativimmiksi myös par-lukujen suhteen. Halusimme olla mukana tässäkin mielessä lajin kehityksessä. Useat pro-pelaajat ovat jo antaneet palautetta että arvostavat väylien tiukkaa birdie/par-haastetta. Tässä onkin haettu vaativuutta osin jo par-lukemaan pääsyyn. Muutamilla väylillä vaatii birdie-peli jo useilta pro-heittäjiltäkin kehittymistä uudelle tasolle tai lähtökohtaisesti par-lukeman tavoittelua. Minulle se tavoite voi usein olla par tai bogey, eikä välttämättä pidä pettyä isommastakaan tuloksesta. Pelkäsin itse aluksi, että tietyt par-tiukkuudet ovat liian vaikeita paloja niellä. Väylillä 4 ja 14 teinkin myönnytyksen helpottamalla par-lukua, kun nämä ovat metsäväyliä ahtailla alkumutkilla. Sitten taas 7 ja 9 ovat useimmille raakoja pirkotettavia, mutta niissä voivat isokätiset heittää aloitukset vielä kohtuullisen helposti matalien puiden ylitse ja par-4 olisi ehkä jo taas liian helppo saavuttaa. Puut kun kasvavat niin ehkä paritkin…

Vayla 16 kori min

Kuva: Väylä 16:n koripaikka taimikon ympäröimänä

Radat ovat nyt haastavia mutta samalla toivottavasti nautittavia, pelattavia ja väylät välillä onnistumisenkin tunteita tuovia. Saamme varmasti vielä radasta ja väylistä lisää hyviä kokemuksia sekä palautteita teiltä käyttäjiltä. Näitä kokemuksia kartuttaessamme minä puolestani toivon, että saamme entisestään kehitettyä heittoomme pituutta sekä monipuolisuutta ja ennen kaikkea – kasvatettua pelihermoja. Tavataan radalla!

– Riku Kaajakari